
Kallion kuulumisia
Kallion ensimmäinen tilinpäätös vahvistettiin asiallisessa hengessä. Palvelut pystyttiin tuottamaan uusiutuvissa rakenteissa ja ensimmäisen toimintavuoden kustannukset pysyivät olosuhteisiin nähden hallinnassa. Alkuun on päästy, mutta odotuksiin vastaamiseen tarvitaan vielä paljon asennetta ja kekseliäisyyttä.
Kallion johto kokoontui pohtimaan yhdessä keinoja, joilla haasteisiin vastataan. Kuntatalouden kiristyessä Kallion on löydettävä keinot, joilla se uudistaa toimintaansa. Pelkkä leikkausten tie johtaisi vain ja ainoastaan nykyisten palvelujen supistamiseen. Tehtyjen selvitysten ja vertaisarviointien pohjalta tiedämme, ettei nykyinen palvelutuotanto ole kaikilta osin optimitasolla.
Kalliossa yhtymähallitus vastaa poliittisesta ohjauksesta ja johtokunta toiminnallisesta kehittämisestä. Kallion toiminnan- ja talouden ohjausjärjestelmä on rakennettu räätälöidysti sitä silmällä pitäen, että toiminta on kaikille osapuolille avointa ja läpinäkyvää. Tämä avoimilla korteilla pelaaminen on ensimmäinen edellytys sille, että toimintaa voidaan yhteisesti arvioida, ohjata ja kehittää.
Kallion päätöksentekojärjestelmä poikkeaa kunnallishallinnon perinteistä, mutta se on synnytetty tietoisesti sitä varten, että siirtyisimme virastomaisesta ajattelusta ketterämpään ja entistä ulospäin suuntautuvampaan toimintaan. Valittu tie haastaan myös poliittisen ja ammatillisen johtamisen uudelleenarviointeihin siitä, mikä on tarkoituksenmukaisin työn- ja vastuunjako.
Yhteisessä pohdinnassa syntyi myös ajatus siitä, että tarvitsemme luotettavia väyliä kertoa tietopohjaisesti, mitä Kalliossa oikeasti tapahtuu. Kalajokilaakso –lehti osoitti asialle ymmärrystä ja löydetty kumppanuus poiki tämän artikkelisarjan.
Tulemme kertomaan Kallion kuulumisia suoraan tapahtumapaikalta. Sarjan aloittavat yhtymähallituksen puheenjohtaja Eija-Riitta Niinikoski ja johtokunnan puheenjohtaja Ilmo Parvinen. Sen jälkeen puheenvuoro siirtyy hyvinvointi- ja terveydenhuoltopalvelujen johtajille ja hallituksen ja johtokunnan jäsenille. Kerronta tulee olemaan ajantasaista faktaa ja tulkintaa Kallion sisältä.
Anne Knaapi-Lamminen
kuntayhtymän johtaja