06.09.2010
Nimipäivät: Asko  

Etusivu > Kallio > Hallinto > Hallinto > Kallion kuulumiset Jarmo
Kallion kuulumiset Jarmo


Hyvinvointipalveluiden kehittäminen osa arjen työtä

Kun Kallion toiminta käynnistettiin, organisoitiin hyvinvointipalveluiden toimialaan kuuluvat palvelut ja niiden tuotanto koko alueen kattavina. Samanaikaisesti yhtenäistettiin useiden palveluiden ja etuuksien myöntämisperusteet. Tämä merkitsi melkoista muutosta. Päätös organisoida hyvinvointipalvelut Kallion mallilla on osoittautunut onnistuneeksi. Suuremmissa kokonaisuuksissa palvelut pystytään järjestämään taloudellisemmin. Henkilöstön asiantuntijaosaaminen on käytössä lähi- ja erityispalveluissa koko Kallion alueella. 

Ennakkoluulottomat ratkaisut ovat avanneet väylän toiminnan jatkuvaan arviointiin ja kehittämiseen sekä mahdollisuuden nopeaan reagointiin toimintaympäristön muuttuessa.

Hyvänä esimerkkinä voidaan pitää Ylivieskan varhaiskasvatuspalveluja. Kaupungissa vallitsi usean vuoden ajan huomattava päivähoitopaikkapula. Pahimmillaan lähes 70 lasta odotti lain edellyttämää päivähoitopaikkaa. Tämän lisäksi miltei jokaisella Ylivieskan 45 perhepäivähoitajalla oli ylimääräinen eli viides lapsi hoidettavanaan.

Kallio on järjestänyt lyhyen ajan sisällä 77 uutta päiväkotipaikkaa Ylivieskaan ja purkanut perhepäivähoidosta päivähoitoasetuksen vastaiset ylipaikat. Varhaiskasvatuspalveluiden kysyntä ja tarjonta on Ylivieskassa tänä syksynä tasapainossa.

Ajantasainen tieto kehittämisen lähtökohtana

Kallion perustavoitteet, asukkaiden sosiaali- ja terveyspalveluiden turvaaminen ja parantaminen sekä palvelukustannusten hallinta, edellyttävät meiltä palveluiden tuottajina ja järjestäjinä toiminnan uudistamista ja kehittämistä. Kehittämistyön perustana on oikea, ajantasainen tieto omasta toiminnasta ja sen kustannuksista sekä mahdollisuus peilata näitä verrokkikuntien vastaaviin tietoihin. 

Maisemamallin palveluiden ja kustannusten raportointi on osoittautunut hyväksi apuvälineeksi uudistamistyössä. Vuosien 2007 ja 2008 raporttien tiedot palvelujen peittävyydestä, kohdentumisesta ja kustannuksista ovat auttaneet tunnistamaan kuntakohtaiset erot ja kehittämistä vaativat kohteet. 

Hyvinvointipalveluiden keskeisistä kehittämistarpeista on johdettu tulosalueille talousarviovuotta ja suunnitelmakautta koskevat konkreettiset tavoitteet. Varhaiskasvatus-, perhe-, hoito- ja hoivapalveluissa sekä vammaisten ja erityisryhmien palveluissa kehitystyötä toteutetaan omana toimintana, osin myös ulkopuolisten asiantuntijoiden tuella.

Ikäihmisten palveluiden uudistaminen on iso haaste Kalliolle. Hoiva- ja hoitopalveluiden palvelurakennetta on pystyttävä keventämään vähentämällä tehostettua palveluasumista ja vastaavasti lisäämällä sekä monipuolistamalla kotiin annettavia palveluja. Ikäihmisten palvelujärjestelmän uudistaminen on hyvinvointi- ja terveyspalveluiden yhteinen asia.

Meneillään olevassa Sitouttavan muutosjohtamisen tukihankkeessa kehitetään terveydenhuollon ja kotihoidon toimijoiden työryhmissä syksystä 2009 käyttöön otettavia ratkaisuja ikäihmisten palveluprosessien ja toimintakäytäntöjen parantamiseksi. Uusien toimintamallien käyttöönotto, sosiaali- ja terveyspalveluiden henkilöstön saumaton yhteistyö ja teknologian hyödyntäminen antavat entistä useammalle iäkkäälle ihmiselle mahdollisuuden asua kotonaan elämänsä loppuun saakka.

1.8.2009 tuli voimaan uudistettu palvelusetelilaki. Lain myötä palvelusetelin käyt­tö­mah­dol­li­suus laajeni lähes kaikkiin kuntien järjestämiin sosiaali- ja terveyspalveluihin. Kallio on ottanut aktiivisen roolin palvelusetelien käytön lisäämiseksi ja toimintaympäristöön sopivan järjestelmän luomiseksi. Syksyn 2009 aikana valmistellaan palveluseteleiden käyt­töön­ot­toa hyvinvointipalveluiden tehostetussa palveluasumisessa ja varhaiskasvatuspalveluissa.

Yhteistyötä tarvitaan

Talouden taantuma koskettaa monella tavalla myös omaa aluettamme. Taantuman vai­ku­tuk­set näkyivät nopeasti aikuissosiaalityössä ja perhepalveluissa. Toimeentulotuen ja las­ten­suojelun asiakasmäärät ja kustannukset ovat kasvaneet kuluvan vuoden aikana huo­mat­tavasti. Taantuman pitkittyessä ihmisten ongelmat lisääntyvät ja monimutkaistuvat. Varsinkin työelämän ulkopuolella olevat nuoret ovat syrjäytymisvaarassa. Kunnilla on nyt mahdollisuus omilla työllistämistä tukevilla toimenpiteillään vähentää syrjäytymistä ja siten sosiaali- ja terveydenhuollon kustannuksia tulevaisuudessa.

Kallion hyvinvointipalveluiden henkilöstö luo uutta ja luopuu vanhoista käytännöistä ja rakenteista. Tämä on haastavaa ja joskus myös raastavaa. Osaavalle henkilökunnalle kiitos, tehdystä työstä, positiivisesta asenteesta ja kyvystä toimia muutoksessa.

Jarmo Kivimäki
hyvinvointipalvelujohtaja

 

Viimeksi päivitetty: 09.09.2009
JulkisetArkisto