Pertti Monto kirjoittaa Eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan vuonna 2006 julkaisemassa kirjasessa Tahdo menestyä Suomi: taustapolemiikkia innovaatiopolitiikasta seuraavaa: ”Puoli miljoonaa suomalaista saa asumistukea ja toimeentulotukea saavissa perheissä on yli neljäsataatuhatta ihmistä. Työttömiä on liki kaksisataatuhatta. Kohta puolet meistä sairastaa liikalihavuuttaan. Raatajasukupolvet eivät taatusti haaveksineet tällaisesta hyvinvointiyhteiskunnasta, missä nuori pari esikoisen saatuaan huomaa, ettei kumpikaan vanhemmista osaa edes puuroa keittää. Näemme ylenpalttista hoivaamista ja uusavuttomuutta, sekä häkellyttävää yksilön ja perheen vastuun vierittämistä yhteiskunnalle. Yhä useammat ovat ymmällään, ihan oikeastiko olemme oikealla tiellä.”

Terveydenhuollon kustannukset ovat nousseet Suomessa viime vuonna keskimäärin kahdeksan prosenttia. Samaan aikaan kuntien verotuotot ovat laskussa. Myös Kalliossa hoito- ja hoivapalvelujen, perhepalvelujen sekä toimeentulotuki- ja työllistämispalvelujen tulosalueilla on olemassa riski, että varatut määrärahat eivät riitä.

Terveydenhuoltoon on löydettävä uudenlaista tavoiteasettelua ja uusia toimintamalleja. Samalla yksilötasolla on saatava aikaan uudenlaista vastuunottoa omasta ja lähimmäisten hyvinvoinnista ja terveydestä.

Terveydenhuollon alueelle voidaan harkiten ja valikoiden soveltaa joitain yritysmaailman oppeja. Yritysmaailmassa on jo pitemmän aikaa tiedostettu kolme vaatimusta, joiden täyttäminen on välttämätöntä, jotta yritys voisi pysyä pinnalla. Ne ovat:

1)     Nopeus ja oikea-aikaisuus.

2)     Laatu.

3)     Kokonaiskustannukset.

Nopeus ja oikea-aikaisuus on paljolti sitä, että tarjotaan palvelut viivyttelemättä ja mieluummin ennakoivasti kuin vasta sitten, kun tilanne on jo kriisiytynyt. Laadukas toiminta pitää olla nykyisin itsestäänselvyys. Laadutonta palvelua ei kannata ylläpitää sillä se vain tuhlaa resursseja. Tilannekohtaisesta osaoptimoinnista pitää päästä eroon. Kokonaiskustannusten kannalta ei ole järkevää, jos yksi yksikkö siirtää ongelma-asiakkaan toiselle yksikölle vain sen vuoksi, että ei halua kulujen kirjautuvan itselleen. Kokonaiskustannuksia tulee tarkastella hoitoketjujen näkökulmasta ja kehittää sellaisia hoitoketjuja, joissa tehokkaimmin ja pienimmillä kustannuksilla päästään laadukkaaseen, ongelman ytimeen vaikuttavaan lopputulokseen. Tästä hyötyvät kaikki ja ennen kaikkea palvelun saajat.

Tällainen toimintojen kehittäminen ei synny ylhäältä tulevalla tiukalla ohjauksella. Siinä tarvitaan asiantuntijoiden aktiivisuutta ja oma-aloitteisuutta sekä eri organisaatiotasojen ja rinnakkaisten organisaatiohaarojen tiivistä toistensa asiantuntemusta ja olemassaoloa kunnioittavaa yhteistyötä.

Jotta kehittämiselle olisi olemassa otollinen ympäristö, on tunnistettava erilaiset hoitoketjut ja niihin eri vaiheissa liittyvät toimenpiteet sekä hoitovaiheiden keskinäiset riippuvuussuhteet. Tällaisen prosessiajattelun myötä voidaan kehittää sitä tukeva toimintamalli ja kustannusseuranta, joiden avulla paikannetaan pahimmat pullonkaulat ja kustannussyöpöt. Hiusten halkomiseen ei kannata ryhtyä. Katse on kohdistettava niihin pisteisiin, joiden korjaaminen parantaa välittömästi merkittävässä määrin palvelun toimivuutta.

Kotiinpäin vetämiseen tai vanhojen rakenteiden puolustamiseen periaatteellisista syistä ei ole varaa. Tarvitaan visio ja tahto. Näiden lisäksi pitää olla myös kyky toimia. Kaiken muutoksen alku on asioista keskustelu ja muutostarpeen tunnistaminen. Muutos ei kuitenkaan toteudu itsestään. Se syntyy aktiivisuudella ja oma-aloitteisuudella, jota tukevat ryhmien ja yksilöiden ammattitaito ja vastuunotto.

Edellä mainittu ajattelu- ja toimintatapa mahdollistaa sen, että voidaan suunnitella ja toteuttaa täsmällisiä toimenpiteitä, jotka tehokkaimmin vaikuttavat nopeuteen ja oikea-aikaisuuteen, laatuun ja kokonaiskustannuksiin ja sitä kautta auttavat saavuttamaan tavoitellut tulokset. Lopputulos on parhaimmillaan se, että asiakas kokee saavansa parempaa palvelua, organisaatio voi paremmin ja toimintaan varatut rahat riittävät.

Riskinä on, että taloudellisen tilanteen yhä heikentyessä ei kyetä panostamaan riittävästi tulevaisuuteen, vaikka reitti sinne voitaisiin löytää ja piirtää suhteellisen selkeästi. Muutos vaatii asennetta, osaamista ja raakaa työtä sekä näiden lisäksi myös taloudellisia resursseja. Raha ei yksin ratkaise mitään, mutta se voi olla rajoittava tekijä.

Pertti Pekkala

Kallion johtokunnan jäsen