|
Kallion kuulumiset Ilmo 2
Lupasin ensimmäisessä tässä lehdessä julkaistussa kolumnissani, että isoja asioita riittää kommentoitavaksi jatkossakin ja että seuraavissa Kalliota koskevissa kolumneissa puhutaan vanhusten, vammaisten ja syrjäytyneiden hoidosta sekä hoivan rakenteista. Seuraavana vuorossa olisivat erikoissairaanhoidon palvelut Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiriä myöten. Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä on kutsunut koolle alueensa kunnat erikoissairaanhoidon kehittämistä koskevaan tilaisuuteen 14.10. ja sen vuoksi tämän artikkelin sisältämät pohdinnat koskevat ajankohtaisuutensa vuoksi juuri nyt tätä aihetta. Kallion johtokunta ja virkamiesjohto hakivat myönteistä linjausta tulevista kehitysnäkymistä sairaanhoitopiirin johtavien viranhaltijoiden tapaamisessa 16.9. Tässä tapaamisessa kalliolaisten ”päänsärkynä” oli ymmärtää, miksi Ylivieskan erikoissairaanhoidon kustannukset ovat nousseet kuluvana vuonna parikymmentä prosenttia, kun muilla Kallion kunnilla vastaavaa nousua ei ole tapahtunut. Hyvässä hengessä käyty keskustelu antoi toki pohjaa laajemmallekin erikoissairaanhoidon kehittämistä koskevalle analyysille. Selvitys jäi vielä kesken, mutta jo nyt saatujen tietojen perusteella on käynyt ilmeiseksi, että Kallion on mahdollisimman pian päästävä ohjaamaan alueensa asukkaiden erikoissairaanhoidon käyttöä aikaisempaa paljon tehokkaammin, jotta erikoissairaanhoidon budjeteissa voitaisiin tulevina vuosina pysyä ja asukkaiden saamien palvelujen laatu varmistaa. Kallion johtokunta päätti heti tapaamisen jälkeen kokouksessaan 24.9. ilmaista käsityksensä, jossa erikoissairaanhoidon kustannuskehityksen haltuunotto edellyttää siihen kohdistuvan ohjauksen uudelleen järjestämistä. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että Kallion ja Oulaskankaan sairaalan yhteispäivystyksen menettelytavat on arvioitava uudelleen mahdollisimman pian. Muussa tapauksessa on todennäköistä, että kuluvan vuoden tapaan vuodelle 2010 arvioitu Kallion erikoissairaanhoidon budjettimääräraha on riittämätön, eikä asukkaiden terveydenhuollon palveluja pystytä laadukkaasti turvaamaan. Johtokunta edellytti tässä yhteydessä laajempaakin perustason sosiaali- ja terveyspalvelujen synergiasta lähtevien rakenteellisten uudistusten toteuttamista kaikkien neljän jäsenkunnan alueella, jotta edellä mainitut palvelut voitaisiin kokonaisuutena uudistaa Kallion asukkaiden palvelemiseksi vastaisuudessa kustannustehokkaalla tavalla. Oulaskankaan yhteispäivystyksen uudelleenjärjestely nousee siis uudistusten kärkeen, mutta muutoksia tarvitaan myös Keski-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin käytön osalta: Kokkolan palvelukyky on arvioitava myönteisessä mielessä uudelleen. Tämän lisäksi asukkaiden valinnanmahdollisuuksia tulee laajentaa elokuun alusta voimaantulleen palvelusetelilain käyttöönotolla. Oulun yliopistollisen sairaalan käytön kehittämisen tulee niin ikään toteutua harmonisesti edellä sanotun kanssa - ja hyvässä yhteistyössä heidän kanssaan - heidän luomansa uuden strategian pohjalta. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että kaikki Kallion alueen asukkaat ovat mahdollisimman pian tasavertaisessa asemassa – eli kalliolainen yhtenevä tapa toimia palvelujärjestelmässä koskee kaikkia - ja että erilliset kuntakohtaiset käytännöt jäävät historiaan. Yhteistyön pelinsäännöt tulee näin ollen mahdollisimman pian selkeyttää Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin suuntaan: Nykyinen sairaanhoitopiirin sopimus perustuu neljän kunnan jäsenyyteen, kun taas Kallion perussopimuksessa valta myös erikoissairaanhoidon järjestämisessä on siirretty peruskunnilta Kalliolle. Haasteet uutta palvelu- ja organisointikäytäntöä toteutettaessa ovat melkoiset. Muutokset tulee puheiden ja pohdintojen sijasta toteuttaa käytännössä ripeästi tavalla, johon aikaisemmin ei välttämättä ole totuttu. Muutosta toteuttaessaan Kallion yhtymähallituksen ja johtokunnan tavoite on kirkas: tilannetta tulee käyttää nyt hyväksi alueen asukkaiden erikoissairaanhoidosta irti otettavissa olevien terveystulosten kohentamiseksi. Yhteinen tavoitteemme on siis tältäkin osin jo aikaisemmin sanotun mukainen ja selkeä: parempi tulevaisuus Kalliolle ja Suomelle. Ilmo Parvinen
Viimeksi päivitetty: 30.09.2009
| ||