Ajankohtaista koronavirustilanteesta 10.7.2020

Peruspalvelukuntayhtymä Kallion alueella Nivalassa todettiin tiistaina 7.7. kaksi COVID-19-koronavirustartuntaa. Kaikki altistuneet on kartoitettu ja asetettu kotikaranteeniin. Torstaina 9.7. todettiin 4 uutta positiivista COVID-19-testitulosta. Tapaukset liittyvät aikaisempaan tartuntaketjuun ja lisää altistuneita ei ole. Alueen muun väestön riski koronavirustartunnalle ei ole aikaisempaan verrattuna suurentunut ja riski tartunnalle on alueella yleisesti hyvin vähäinen.

COVID-19-koronavirus (SARS-CoV-2) on aiheuttanut maailmanlaajuisen pandemian, mutta suurimmassa osassa Eurooppaa (kuten Suomessakin) tapausmäärät ovat viime aikoina olleet merkittävästi laskussa. Tautia esiintyy kuitenkin edelleen runsaasti esimerkiksi USA:ssa ja Etelä-Amerikassa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on koonnut verkkosivuilleen (www.thl.fi) asiallista tietoa koronavirukseen liittyen.

THL:n verkkosivuilta käy ilmi, että COVID-19-koronavirus tarttuu ensisijaisesti pisaratartuntana, kun sairastunut henkilö yskii tai aivastaa. Lähikontaktissa koronavirus voi tarttua myös kosketuksen välityksellä henkilöstä toiseen tai pinnoilta, joille on vastikään päätynyt sairastuneen hengitystie-eritteitä. Koronavirus ei kuitenkaan säily pinnoilla tartuttavana pitkään; pinnan materiaalilla, lämpötilalla ja esimerkiksi auringon valolla on vaikutusta viruksen tarttumiskykyisenä säilymiseen. Viime aikoina on myös havaittu viitteitä, että koronavirus voisi tarttua myös ilmavälitteisesti pienten aerosolien muodossa, mutta ilmavälitteisen tartunnan riskiä pidetään pienempänä kuin pisaratartuntaa.

On ymmärrettävää, että koronavirustapausten toteaminen lähialueella herättää huolta. Erityistä aihetta huolestumiseen ei kuitenkaan ole – alueen epidemiologinen tilanne on edelleen rauhallinen. Omaa tartuntariskiään voi vähentää usealla eri keinolla. Eräs tärkeimmistä on huolellinen käsihygienia: esimerkiksi käsihuuhteen käyttäminen kaupassa asioidessa ja käsien saippuapesu kotiin palatessa. Älä koskettele silmiä, nenää tai suuta, jos et ole juuri pessyt käsiäsi. Yski tai aivasta kertakäyttöiseen nenäliinaan. Isossa väkijoukossa on tilastollisesti suurempi riski saada tartunta kuin pienemmässä ja 1-2 metrin etäisyyden pitäminen muihin ihmisiin vähentää riskiä tartunnalle.

Vaikka koronavirus on aiheuttanut niin muualla maailmassa kuin Suomessakin vakavia taudinkuvia, suurin osa tapauksista on kuitenkin onneksi ollut kotona sairastettavia hengitystieinfektioita. Taudinkuvaan kuuluu yleisimmin kuume, yskä, lihaskivut, päänsärky, maku- tai hajuaistin muutos, väsymys tai suolisto-oireet. Taudin itämisaika vaihtelee 1 – 14 päivän välillä, mutta yleisimmin taudin oireet ilmaantuvat 5 – 6 päivän kuluttua tartunnasta. Lievemmissä infektioissa (jotka eivät edellytä sairaalahoitoa) viruseritys kestää pisimmillään reilun viikon, vakavissa infektioissa pidempään. Jos henkilöllä todetaan koronavirusinfektio, hänet asetetaan 14 päivän mittaiseen kotieristykseen ja hänen on ennen eristystoimien purkamista oltava 2 päivän ajan oireeton. Kun eristystoimet puretaan, henkilö ei ole enää tartuttava ja hän voi palata normaaliin elämään ilman tartuntatautilakiin liittyviä rajoituksia. Koronavirukselle altistuneet lähikontaktit asetetaan 14 päivän kestoiseen karanteeniin, jonka aikana seurataan ilmaantuuko heille koronavirusinfektioon sopivia oireita. Jos oireita ilmaantuu, heidät nykyisen suosituksen mukaisesti ohjataan koronavirustestaukseen. Jos oireita ei kahden viikon aikana ilmaannu, karanteenitoimet voidaan purkaa ja karanteenissa ollut henkilö saa hänkin palata normaaliin elämään.

Koronavirusinfektioon sairastuminen voi olla elimistölle raskasta fyysisesti. Toisaalta useat siihen sairastuneet ovat kokeneet taudin aiheuttaman henkisen taakan olevan vieläkin raskaampi. Sosiaalisessa mediassa usein pohditaan, kuka sairastunut henkilö on ja joskus keskustelu on edennyt hyvinkin alatyyliseksi ja henkilöön meneväksi. Kukaan ei tahallaan sairastu koronavirusinfektioon. Sairastunut henkilö tarvitsee ensisijaisesti tukea – ei syyllistämistä! Fyysinen vierailu sairastuneen luona on tietysti tartuntariskin vuoksi kielletty. Mikäli tiedät läheisesi tai tuttavasi sairastuneen koronavirusinfektioon häntä voit tukea esimerkiksi soittamalla tai lähettämällä kannustavia viestejä, keinot ovat monet.