Ajankohtaista koronavirustilanteesta 1.12.2020  

Tänään 1.12. Kallion alueella on todettu kaksi uutta koronavirustartuntaa. Tapaukset liittyvät aiemmin alueellamme todettuihin ketjuihin, ja sairastuneet olivat jo altistuskaranteenissa.   

Koska koronan ilmaantuvuus on Kallion alueella lisääntynyt huomattavasti, suosittelemme harkitsemaan tarkkaan vierailuja tehostetun palveluasumisen yksiköissä ja vuodeosastoilla. Koronavirustartunta voi olla myös oireeton, mutta aiheuttaa riskiryhmään kuuluvalle iäkkäälle ihmiselle vakavan taudin. Mahdollisen oireettoman tartunnan leviämisen ehkäisemiseksi noudata tarkasti henkilökunnan ohjeita, käytä  koko vierailun ajan kasvomaskia ja huolehdi hyvästä käsihygieniasta. 

Jos sinulla on vähäisiäkään hengitystieinfektion oireita tai epäilyä koronavirusaltistuksesta, älä vieraile vuodeosastolla ja tehostetussa palveluasumisessa. 

 Jos läheisesi on saattohoidossa, ota yhteyttä hoitavaan yksikköön vierailun järjestämiseksi.  

Pohjois-Pohjanmaalla ollaan koronaviruksen leviämisvaiheessa, mikä tarkoittaa esimerkiksi laajaa maskinkäyttösuositusta ja sitä, että  yli 10 hengen kokoontumisia tulee välttää. Kokoontumisia välttämällä voidaan tehokkaasti torjua joukkoaltistumisia, joita Kallion alueella on todettu useita.  

Muista myös hyvä käsihygienia ja turvavälit.  

Katso alueellamme voimassa olevat suositukset täältä: https://oyskorona.fi/. ​ 

Lue lisää koronaviruksen tarttumisesta ja tartunnoilta suojautumisesta (THL).