Ajankohtaista koronavirustilanteesta 17.5.2021 

Peruspalvelukuntayhtymä Kallion alueella Nivalassa todettiin lauantaina yksi uusi koronavirustartunta. Altistuneet on kartoitettu ja asetettu karanteeniin. Nivalan kaupunki painottaa, että käsihygienian, etäisyyksien ja maskien käytön suhteen on noudatettava erityistä huolellisuutta. Tämä sama tulee huomioida harrastusryhmien toiminnassa ja yleisötilaisuuksien järjestämisessä. 

Nivalassa, Sievissä ja Ylivieskassa on tällä hetkellä altistuskaranteenissa yhteensä n. 80 henkilöä.  

Keski-Pohjanmaan sosiaali- ja terveyspalvelukuntayhtymä Soite tiedotti viikonloppuna, että perjantaina 14.5. klo 12–15 Tavaratalo J. Kärkkäisellä, erityisesti Fresh!Burgerissa klo 13–13.30, asioineet ovat saattaneet altistua koronavirustartunnalle. Ilmoitus liittyy Soitessa todettuun tartuntaan ja sen jäljitystyöhön, jossa Kallio ei ollut osallisena.  

Jos Peruspalvelukuntakuntayhtymä Kallion alueella todetaan koronavirustartunta, johon liittyy altistumisriski esimerkiksi kaupassa, ravintolassa tai muussa julkisessa tilassa, kerromme altistumispaikat sekä päivämäärät ja kellonajat nettisivullamme osoitteessa www.kalliopp.fi.  

Koska koronavirustilanne on heikentynyt Kallion lähialueilla nopeasti, hygieniaohjeiden noudattaminen on nyt erityisen tärkeää. Pese kädet huolellisesti ja usein ja käytä käsidesiä. Pidä 2 metrin turvaetäisyys ja käytä kasvomaskia. Jos saat vähäisiäkään hengitystieinfektion oireita, vältä kodin ulkopuolisia kontakteja ja hakeudu herkästi koronatestiin.  

Koronarokotukset 

Koronarokotusten ajanvarausvuorossa ovat riskiryhmiin kuuluvat yli 16-vuotiaat sekä kaikki 45-vuotiaat ja sitä vanhemmat. Ajanvarausta laajennetaan uusille ikäryhmille tarvittaessa nopeallakin aikataululla. Tuorein tieto ajanvarausten etenemisestä löytyy osoitteesta www.kalliopp.fi.  

Suosittelemme, että v. 1976 ja sitä ennen syntyneet varaavat rokotusajan ensisijaisesti netissä. Linkki sähköiseen ajanvaraukseen löytyy osoitteesta www.kalliopp.fi > Siirry sähköiseen ajanvaraukseen.  Uusia aikoja avataan sähköiseen palveluun viikottain, joten jos ajat ovat tilapäisesti loppu, palvelussa kannattaa käydä toisena ajankohtana uudestaan.  

Riskiryhmien rokotusaikoja voi varata vain puhelimitse. Puhelinajanvaraus on avoinna keskiviikkona ja torstaina klo 9–16, p. 040 635 5450 tai 040 635 5449.