Ajankohtaista koronavirustilanteesta 21.1.2021

Pohjois-Pohjanmaalla on palattu epidemian kiihtymisvaiheeseen, linjasi alueellinen koordinaatioryhmä tiistaina 19.1.2021. Helmikuun alkuun saakka voimassa olevat kiihtymisvaiheen rajoitukset ja suositukset voi lukea täältä

Muuntunut koronavirus tarttuu herkemmin – pidä yli kahden metrin turvaväli 

Uudet muuntuneet koronavirusvariantit tarttuvat ja leviävät aiempaa koronavirusvarianttia nopeammin. Siksi THL suosittelee nyt yli kahden metrin turvaväliä muihin ihmisiin. Lisäksi lähikontakteja tulisi vähentää entisestään.  Pohjois-Pohjanmaalla ei toistaiseksi ole tavattu muuntovirusta, mutta nykyisillä suosituksilla varaudutaan myös sen uhkaan. 

Koronavirustestiin tulee hakeutua herkästi, mikäli oireita ilmenee. Koronaviruksen oireita voivat olla päänsärky, haju- tai makuaistin häiriöt, nuha tai nenän tukkoisuus, yskä, hengenahdistus, voimattomuus tai väsymys, lihaskivut, kurkkukipu tai kurkun karheus, kuume, pahoinvointi, oksentelu tai ripuli. Koronatestiin tulisi mennä, jos mikä tahansa näistä oireista ilmaantuu. 

Yli kahden metrin turvavälin pitämisen ja testiin herkästi hakeutumisen lisäksi on edelleen tärkeää muistaa myös muut koronavirustartunnalta suojautumisen keinot: käsi- ja yskimishygieniasta huolehtiminen, Koronavilkun lataaminen sekä kasvomaskin käyttö.   

Tällä hetkellä THL suosittelee 12 vuotta täyttäneille maskien käyttöä koko maassa. Maskien käyttöä suositellaan joukkoliikenteessä ja muissa julkisissa liikennevälineissä, julkisissa sisätiloissa ja yleisötilaisuuksissa mukaan lukien koulut ja oppilaitokset peruskoulun 6. luokasta lähtien sekä työyhteisöissä sisätiloissa, jos samassa tilassa työskentelee tai oleskelee useampia henkilöitä. Kasvomaskia tulisi käyttää näissä tiloissa aina silloinkin, kun myös yli kahden metrin turvaväliä voidaan pitää. 

Koronatestiin tulee hakeutua, jos on vähäisiäkin koronavirukseen sopivia oireita. Myös oireettomana on syytä hakeutua testiin, jos epäilee altistuneensa virukselle esimerkiksi ulkomailla matkustaneen henkilön kautta. 

Lue lisää:  

Alueellinen koordinaatioryhmä: Pohjois-Pohjanmaa on palautunut koronaepidemian kiihtymisvaiheeseen  

Muuntunut koronavirus tarttuu herkemmin – pidä yli kahden metrin turvaväli