Ajankohtaista koronavirustilanteesta 5.5.2020

Koronavirusepidemian kasvu on Suomessa pysähtynyt rajoitustoimien ja hygieniakäyttäytymisen selvän parantumisen kautta. Vaikka epidemia on tällä hetkellä suvantovaiheessa, on edelleen olemassa uhka sen kiihtymisestä uudelleen.

Hallitus kertoi eilen 4.5. toimintasuunnitelmasta koronakriisin hallinnassa. Poikkeusolot Suomessa jatkuvat edelleen, mutta laajamittaisia rajoituksia aletaan hallitusti keventää ja purkaa.  Mm. kuntouttava työtoiminta ja työkeskukset avataan kesäkuun alussa. 

Lisäksi avataan museot, teatterit, kulttuuritalot, harrastustilat ja -paikat, uimahallit, kerhotilat ja järjestöjen kokoontumistilat. Kirjojen ja muiden aineistojen lainaaminen kirjastoista sallitaan välittömästi. Seuraa kuntasi ilmoittelua.

Kokoontumisrajoitukset ovat edelleen tarpeen. Kesäkuun alusta alkaen sallitaan enintään 50 henkilön kokoontumiset. Suurten, yli 500 hengen yleisötilaisuuksien järjestäminen kielletään hallituksen linjauksen mukaisesti 31.7.2020 asti. 

Yli 70-vuotiaiden suositellaan edelleen välttävän fyysisiä kontakteja mahdollisuuksien mukaan. Valtioneuvosto korostaa riskiryhmään kuuluvien omaa harkintaa toimintaohjetta noudatettaessa.

Rajoitukset vierailuista sosiaali- ja terveydenhuollon toimintayksiköissä ovat voimassa toistaiseksi ja asiaa tarkastellaan seuraavan kerran kesäkuun loppuun mennessä.

Hallituksen toimilla pyritään edelleen estämään viruksen leviämistä, turvaamaan terveydenhuollon kantokyky ja suojelemaan erityisesti riskiryhmiin kuuluvia ihmisiä. Tavoitteena on, että epidemiaa onnistutaan tehokkaasti hillitsemään niin, että se haittaa mahdollisimman vähän ihmisiä, yrityksiä, yhteiskuntaa ja perusoikeuksien toteutumista.

Tartuntatilanne Kallion alueella ennallaan

Kallion alueella tartuntatilanne on entisellään. Nivalassa on edelleen 5 todettua tartuntatapausta, ja luku sisältää myös jo parantuneet koronapotilaat. Muita Kallion kuntia ei tänäänkään 5.5. noussut THL:n ylläpitämälle koronakartalle.

Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin alueella laboratoriotesteillä todettuja tartuntoja on yhteensä 128.

Vaikka tilanne on alueellamme rauhallinen, kannustamme kaikkia alueemme asukkaita noudattamaan yhä hygieniaohjeita sekä voimassaolevia rajoituksia.

Lue lisää:

Hallitus linjasi suunnitelmasta koronakriisin hallinnan hybridistrategiaksi ja rajoitusten vaiheittaisesta purkamisesta (Valtioneuvoston kanslia)

Koronakartta